Koiramäki tanssii ja soi

Tuossa eräänä yönä unta odotellessani mietiskelin Resident Evil viitosta, ja sitä miten joku voi oikeasti olla niin lapsellinen että varastaa ja särkee toisen polkupyörän (eivät liity toisiinsa), ja tulin ajatelleeksi ihmisen korvan rakennetta, ja sitä miten erilainen se on koirilla.

Jos olette koskaan tutkineet lähemmin koiran korvaa, joko uteliaisuuttanne tai sitten muuten vaan, olette varmasti huomanneet kuinka ne ovat paljon poimuisammat kuin meillä, ja kuinka paljon suuremmat niiden korvakäytävät ovat verrattuna omiimme. Voisi siis kuvitella että korviin työnnettävät nappikuulokkeet pysyisivät koirilla erityisen hyvin, siis aivan päinvastoin kuin ihmisillä. Esimerkiksi minun omista korvistani ne putoavat heti kun vähääkään aivastan tai putoan polkupyörän selästä. Koirille suunniteltuja nappikuulokkeita ei tosin varmaan ole olemassakaan, mutta eiköhän ole vain ajan kysymys että joku rupeaa valmistamaan ja markkinoimaan sellaisia. Luultavasti joku amerikkalainen.

 

Millaista musiikkia koirat sitten kuuntelisivat jos joku höntti saisi myytyä niiden omistajille koirien going-for-a-walkmanit? Oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti eivät mitään, sillä koirat ovat kotieläimiä eivätkä näin ollen kuuntele musiikkia. Eivät ne siitä mitään ymmärrä. Minun mielestäni olisi julmuutta altistaa koiraansa väkisin nappikuulokkeille.

Ja jos koirat nyt sattuisivatkin nauttimaan musiikista, niin ainakaan ne eivät missään nimessä kuuntelisi Snoop Doggia eivätkä missään tapauksessa ainakaan Cat Stevensiä. Koirat inhoavat sitä että niiden kustannuksella yritetään olla nokkelia. Jos koiralle kertoo puujalan, sen silmiin tulee murheellinen ilme eikä sille maistu ruoka koko päivänä. Niiden mielestä se on pahempaa kuin koululaisvitsit. Sitä paitsi puujalkavitsien kertominen koiralle saa kertojan tuntemaan itsensä ääliöksi.

Mutta eivät musiikki ja koirat sentään täysin yhteen sopimattomia ole. Tiede on todistanut jo kauan sitten, että ihmislapsen kehitykseen voidaan raskauden aikana vaikuttaa soittamalla tietynlaista musiikkia vasten äidin masua, esim. työntämällä sellainen perhanan nappikuuloke tämän napaan. Kohdun sisuksiin moikaavan klassisen musiikin on todistettu viisastuttavan ihmispentua, ja muu musiikki sitten kai tekee jotain muuta.

Ja koska ihminen on nisäkäs siinä missä koirakin, niin eikö musiikkia voitaisi käyttää myös koirien jalostuksessa?

Metsästyskoirien kasvattajat soittaisivat tiineenä oleville nartuilleen metsästysaiheisia lauluja, kuten vaikkapa Reino Helismaan klassikkoa Sorsanmetsästys, tarkoituksena näin yllyttää kehittyvien koirien metsästysviettiä. Missään tapauksessa ei kasvattaja kuitenkaan saisi käyttää sellaisia kappaleita kuin Thomas Arnen A-Hunting We Will Go tai Fröbelin Palikoiden Leijonan Metsästys, vaikka niillä epäilemättä saataisiinkin siirrettyä pentuihin emon vastapuhjennut kyky kiipeillä seinille.

Metsästyslaulujen lisäksi pitäisi myös soittaa erilaisia pamauksia jotta pennut tottuisivat niihin jo kohdussa. Metsästyksestä ei nimittäin tule mitään ilman koiraa, olen todennut sen itse. Joka kerta kun itse olen ollut mukana koirattomalla metsästysretkellä on saalis jäänyt siivet paukkuen pakoon kiitäväksi haaveeksi.

Itselläni ei tosin ole metsästyslupaa, mutta olen kyllä muutaman kerran lasauttanut haulikolla kannonnokkaan, ja täytyy sanoa ettei se ole elämä helppoa metsästäjilläkään. Laukauksen pamaus soi korvissa monta tuntia ja aseen potkaisu on lähes tarpeeksi voimakas pyöräyttämään varomattoman miehen ympäri kantapäänsä varassa. Tämä on huono juttu, sillä jo lapsena minulle tähdennettiin, että pesäpalloa pelatessakaan ei saa pyörähtää ympäri kantapäänsä varassa vaikka löisikin ohi. Se on huonoa käytöstä ja voi aiheuttaa vaaratilanteen, joten tuskinpa sitä katsottaisiin hyvällä silmällä ampumaurheilussakaan.

Seurakoirille kasvattajat soittaisivat laidasta laitaan kaikkia musiikkityylejä jotta niistä kasvaisi suvaitsevaisia ja avomielisiä, tosin iskelmämusiikkia tulisi varmaankin painottaa jotta koirien kyky empatiaan ja omistajansa tunnetilojen vaihteluiden huomaamiseen saataisiin hiottua huippuunsa. Hyviä kappaleita tähän olisivat esimerkiksi Topi Sorsakosken Kulkukoirat sekä Leevi And The Leavingsin Rin Tin Tin.

Ja onhan näitä muitakin. Huumekoirille soitettaisiin teknoa että ne pääsisivät mukaan narkoosimaailman kiihkeään rytmiin, paimenkoirat puolestaan kuuntelisivat tietenkin marssimusiikkia ja opaskoirat vaikkapa morsetusta, sillä sen tulkinnassa on oltava korvat tarkkana. Poliisi- ja vahtikoirat saisivat kuunnella rokkia ja metallia, kaikkein mieluiten sankariheviä jotta niistä tulisi urheita ja pelottomia yhteiskunnan ja kodin puolustajia. Tähän tarkoitukseen olisi ilman muuta parasta valita Rhapsody of Fire orkesterin Symphony of Enchanted Lands II – The Dark Secret, Triumph or Agony, The Frozen Tears of Angels sekä From Chaos to Eternity levyt, sillä niissä on mukana laulajana ja kertojana Christopher Lee. 

Minusta maailman pahuus ei yhtäkkiä tunnukaan niin raskaalta ja sydämeeni syttyy hehkuva lämpö kun ajattelen että Leen kaltainen megatähti lähtee tekemään sankariheviä nuorison kanssa. Eikö teillekin? 

Vaikka aikaisemmin todistinkin ettei musikaalisia koiria ole olemassakaan, niin tällainen rodunjalostus saattaisi kenties muuttaa tilanteen. Jo ennen syntymäänsä musiikin veriinsä saaneet sessut alkaisivat reagoida kuulemiinsa säveliin ja käyttäytyä kuten kaikki musiikinystävät.

Pentuiässä musiikki olisi jokseenkin yhdentekevää, mutta jo neljävuotiaat koirat alkaisivat aina automatkoilla ulvoa eivätkä herkeäisi ennen kuin radio käännettäisiin soittamaan niille mieluista musiikkia. Viisi ja kuusivuotiaaksi ehtineet koirat kuuntelisivat mielellään melkein mitä tahansa, mutta kahdeksaan vuoteen ehtiessä ne eivät suostuisi kuuntelemaan enää mitään muuta kuin sellaista musiikkia josta ne olivat pitäneet neljä ja viisivuotiaina ja järsisivät kaikki omistajansa epämieluisiksi kokemansa levyt, kunnes lopulta kymmenen vuotta täytettyään ne kuuntelisivat vain uutisia.

Mutta koskaan, milloinkaan, sinä ilmoisena ikänä ne eivät kuuntelisi Snoop Doggya tai Cat Stevensiä.