maanantai 8. kesäkuuta 2015

Mieleen tulevia asioita kello kaksi aamulla



Sitä tulee kyllä ajatelluksi kaikenlaista kun makaa kello kahden aikaan yöllä sängyssä odottamassa unta, johon on yrittänyt päästä jo kahdestatoista lähtien. Koskaan ei kyllä ole niin virkeä olo kuin silloin, kun ei tule uni. Silloin mieli lähtee vaeltamaan, ja keksii mitä erilaisimpia asioita pohdittaviksi ja ratkottaviksi.



Ensiksikin, jokohan Mauno Koivisto on nukkumassa? Ensin voisi olettaa että eiköhän se ole, kun on jo vanha mies, ja yleisen perimätiedon mukaan vanhat miehet, ja mikseivät tietysti naisetkin, menevät aikaisin nukkumaan, ja sitten taas vastavuoroisesti heräävät aikaisin. Vaikka eihän sitä tiedä, saattaahan Mauno olla vaikka minkälainen yökyöpeli. Ei sitä voi kerta kaikkiaan tietää, kun en asu hänen kanssaan tai muutenkaan ole lähipiiriä, vaikka olenkin katsellut Kari Suomalaisen pilapiirroksia niin paljon että välillä on siltä tuntunutkin. Mitähän se Manu oikein tekee kaiket yöt? Ehkä hän lukee, tai kasaa palapelejä tai pienoismalleja. Presidentin eläkkeellä luulisi olevan varaa ostaa hieman isompiakin lego -settejä, eikä aina vain niitä sellaisia joissa on yksi ukko, hevonen/moottoripyörä ja toteemipaalu/puhelintolppa. Mauno on saattanut hyvinkin ottaa tehtäväkseen hankkia kaikki Taru Sormusten Herrasta -elokuviin pohjaavat rakennelmat, kasata ja asetella ne kronologisessa tapahtumajärjestyksessä hyllylle itse askartelemiensa lavasteiden keskelle. Tai ehkä hän tekee jotain ihan muuta, vaikkapa nukkuu.

Ja entäs sitten Englannin kuningatar? Nukkuuko Elisabeth Regina? Tähän vastaisin melko varmasti kyllä, jos sitä joku minulta kello kahdelta aamulla kysyisi. Käsittääkseni Britannian aatelisia hyysätään ja vahditaan kyllästymiseen asti. Tarkoitan siis vain hallitsijaperhettä, muista ei ole niin väliä, joten he saavat tehdä mitä tahansa. Mutta kaikkein lähimpänä kruunua olevien elämästä pidetään tarkkaa selkoa, että nyt pitää tehdä sitä ja tätä ja nyt mennä petiin jne. vaikka prinssien kanssa onkin pitänyt antaa vähän löysää, ja antaa heidän käydä ulkona juopottelemassa etteivät he turhaudu ja ala karsastaa koko monarkiaa. En minä kyllä siltikään käsitä miksi kukaan heistä ei käytä kruunua ja kärpännahkaviittaa joka päivä. Onko se sellainen hallitsija paljon mistään kotoisin, joka kulkee vain kaiket päivät paljain päin, tukka silmillä, kädet taskuissa. Mutta voi tietysti olla niinkin että olen väärässä, eikä heitä kaitse kukaan. On aivan mahdollista että olen ymmärtänyt väärin. Ei se Elisabethkaan mitään nuku, vaan kukkuu pitkälle yösydämeen pelaamassa Skyrimiä, ja koettaa päättää että uskaltaisiko sitä soittaa sisäministerille ja kysyä, että kenen puolelle kannattaisi kääntyä sisällissodassa, vai jättäytyisikö aivan puolueettomaksi. Sekin on tietysti yksi vaihtoehto, mutta jos haluaa tehdä kaikki tehtävät, niin sitten pitää valita. Ja miksei hän uskaltaisi soittaa, onhan hän sentään kuningatar. Ei siinä auta sisäministerin muu kuin kömpiä ylös sängystä, laatia kaaviot puolesta ja vastaan ja antaa rehellinen, lahjomaton mielipiteensä. Se on monarkin tahto!


Ai niin, tulipa tuosta Skyrimistä mieleen yksi sitä ja kaikkia muita Elder Scrolls -sarjan pelejä vaivannut piirre. Koskapa kyseessä on roolipeli, niin siinä pitää saada toteuttaa itseään, ja näin ollen varastaminen on mahdollista. Valitettavasti pelien maailmassa, Tamrielissa, valitsee karmaisevan, suorastaan fasistisen järjestäytynyt ilmapiiri. Jos jotakin varastaa, niin vaikka siitä ei jäisi edes kiinni, niin siinä varastetussa esineessä, olkoon se sitten porkkana tahi keisarin varapaita, on varastetun leima; Kainin merkki, joka estää myymästä sitä kellekään rehelliselle kauppiaalle. Kaikki varastettu on pakko kiikuttaa myytäväksi Varkaiden killalle, joka valvoo kaikkea maailman varkautta rauta-anturoiden poljennollaan, ja eihän se ole reilua tai realistista, ei mitenkään päin. Immersio katoaa tyystin, kun täysin tavallisesta, ehkä vähän keskimääräistä huonommasta mammutinkärsästä ei pääse eroon kun kaikki tietävät sen varastetuksi, niin että se pitää lopulta paiskata tien poskeen. Eihän siinä ole mitään järkeä. Aivan sama kuin jos minä olisin Kuhmossa, ja taisteltuani metsässä karhujen ja retkeilijöiden kanssa, varastaisin sangon jonkin metsämökin vinttikaivon reunalta, ja pyyhältäisin sen kanssa yhtä soittoa, kertaakaan pysähtymättä Turkuun, missä sitten yrittäisin myydä sen, mutta kukaan turkulainen ei sitä minulta huolisi, kun arvelisivat että taitaapa olla varastettu sanko. Eihän se niin voisi mennä. En minä niin roiston näköinen olo, eikä turkulaiset millään voisi olla niin epäluuloisia. Jos kaikki turkulaiset olisivat sellaisia, että kaiken aikaa epäilisivät petosta ja toisistaan pelkkää pahinta, niin pian kyllä romahtaisi koko Turku siihen keskinäiseen kyräilyyn, ja niin menisi hieno ja hyvä kaupunki aivan haaskiolle. Turku on avara ja runollinen kaupunki, paljon runollisempi kuin vaikka Tampere.


Vaikka voi se immersio mennä Turussakin, ei sillä. Kerran, kun menin Turun linnan ohitse, niin siellä jollakin takaovella seisoi piikalikka tupakalla räpläämässä kännykkäänsä. Kyllä meni sillä kertaa kaikki hohto koko linnasta. Ei kyllä olisi Juhana-herttua aikanaan sallinut moista, vaan olisi laittanut sellaisen piian jalkapuuhun että rätkähtää. Toisaalta Juhana myös myrkytti veljensä syanidiin sotketulla hernesopalla, niin että ei toisaalta turkulaistenkaan kannata liian sinisilmäisiä olla, edes kello kaksi aamulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti